Uratarina: Jouni Hirvioja

Lapista liiketalouden opintojen kautta Lontooseen

Olen Sallassa syntynyt ja sielultaan vahvasti lappilainen mies, joka on kasvanut ja varttunut perinteisten lappilaisten elämäntapojen mukaan. Rohkeus kokeilla ja oppia uutta ovat sittemmin ohjanneet itsenäisempiä polkuja aikuisiässä.

Ennen kouluikää vartuin useassa Lapin kylässä, kunnes lukiota suorittaessani kaupunkilaistuin Rovaniemelle. Lukion aikana kiinnostuin kaupallisesta alasta myydessäni vapaa-ajallani kahvia ja leivoksia konditoriassa. Kesäisin myin myös jäätelöä ja minulta saikin kaupungin suurimmat tötteröt. Varsinkin naapuripankin naistyöntekijät, kun puhuivat aina niin kauniisti. Ehkäpä nuorta miestä hieman vedätettiin.

Asepalveluksen jälkeen jatkoin kauppaopistoon ja sitten yliopistoon lukemaan liiketaloutta. Opiskelujen ohessa ahkera työnteko jatkui matkailun parissa. Olin Handy Andy milloin missäkin ja onnistuinkin ostamaan ensiasunnon heti ensimmäisenä yliopistovuotenani. Tein hyvät kaupat ASP-rahoituksella.

Matkailun parissa työskentely kasvatti mielenkiintoani hankkimaan enemmän kansainvälistä tuntumaa ja muutinkin Lontooseen. Olin viettänyt siinä kylässä aikaa jo teininä ja tykästynyt suuresti tämän metropolin sykkeeseen. Lontoossa jatkoin opiskeluja ja ahkeraa työntekoa. Pääsin todellisen myyntimiehen oppiin, sillä  sain töitä hotelli- ja kongressipalveluita myyvästä globaalista myyntiorganisaatiosta jota johti alan parhaimpiin myyjiin kuuluva henkilö. President of Sales -organisaatiossa, jossa oli lähes 500 hotellia maailmanlaajuisesti, targetoin myyntityössäni Lontoo Cityn suuria yrityksiä. Samaan aikaan televisio tulvi erilaisia asunnonmyyntiohjelmia ja kiinnostuin asuntojen välityksestä erittäin paljon näihin aikoihin.

… ja Lontoosta vuorostaan Leville

Vietettyäni lähes 10 vuotta Lontoossa, ‘I’ve got the T-shirt’, muutin takaisin Suomeen ja Lappiin. Toimin hotellinjohtajana korkealaatuisia elämyspalveluita tuottavassa yrityksessä. Asiakkaiden tarpeiden aistiminen ja tunnistaminen korostui tässä työssä, jotta pystyi tuottamaan heille sellaisia elämyksiä, jollaisista he eivät olleet osanneet edes kuvitella ennen matkaansa.

Levin alueen upeat huvilat kiinnostivat usein ulkomaisia asiakkaita. Autoajeluista asiakkaiden kanssa huviloita katsellen tulikin omanlaisensa ‘ohjelmanumero’. Niitä katsellessa kiinnostus kiinteistönvälitykseen vahvistui entisestään. Viiden vuoden hotellinjohtajuuden jälkeen siirryinkin kiinteistönvälitysalalle.

Kiinteistönvälittäjän kannukset Lapin Arvokiinteistöt Oy:ssä

Olen erittäin tyytyväinen, että ryhdyin kiinteistönvälittäjäksi vuonna 2010. Aikaisemmat työkokemukseni eri organisaatioissa antavat lisäksi yllättävän paljon eväitä kiinteistönvälittäjän työhön. Kuten myös koulutus. Asiakastuntemus, tuloksellisuus, organisointikyky ja vastuullisuus ovat vain joitain esimerkkejä taidoista, jotka ovat kehittyneet vuosien myötä ja jotka ovat avainasemassa kiinteistönvälittäjän työtä tehdessä.

Olen ollut onnekas, että olen saanut kasvattaa näitä ominaisuuksia ja kerätä kokemuksia lähes aina alansa gurun ja alan parhaimpien yritysten siivissä. Tällä hetkelläkin Lapin Arvokiinteistöt Oy:ssä.

Polku tähän pisteeseen ei ole ollut suora, mutta se on ollut kauniine mutkineen erittäin antoisa, täynnä oppimista ja kokemuksien kertymistä. Reppuun on kertynyt paljon erityisen hyviä eväitä. Tätä reppua on mukava kantaa ja jatkaa sen täyttämistä. Kiinteistönvälittäjänä toimiminen on hyvin päämäärätietoista ja vastuullista työtä, ajoittain hyvin mutkaisella polulla. Hyvillä eväillä ei ole tarvetta oikopolkuihin ja sudenkuopatkin on helpompi väistää. Hienoa hommaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.